tiistai, 14. helmikuuta 2012

Treenillä lähtee liikakalorit!

Tämä päivä on lähtenyt käyntiin kahvilla ja rahkalla. Tänään onkin taas aihetta keskittyä omiin syömisiini, sillä eilinen meni omalta kohdaltani vähän läskiksi. Olimme tätini kanssa pyörimässä Helsingin keskustassa parisen tuntia, enkä osannut kieltäytyä hänen ehdotuksestaan tarjota meille lehtipihvit. En tiedä olisiko siihen pitänyt sanoa "Anteeksi, mutta mä olen vähän niinkuin laihiksella, että jos mä söisin vaan salaatin tuolta toisesta putiikista..." Ei mulla ollut pokkaa sellaiseen.


Onneksi sentään liikunnan suhteen eilinen päivä oli valoisampi, sillä aamuhan alkoi heti perinteisellä vatsalihastreenillä. Kävelin myös parin tunnin verran siellä keskustassa ja lehtipihvin jälkeen olikin syytä polttaa muutamat kalorit, joten suuntasin treenikaverini luokse ja aloitimme sekalaisen lihaskuntotreenin erilaisten venyttelyjen kera.

Ilta päättyi siihen, että päätimme hölkätä kauppaan! Matkaa ei kyllä ollut kuin ehkä puolen kilometrin verran, mutta kyllä se on matka sekin. Varsinkin minun kaltaiselleni aloittelijalle. Kaupasta päätimme ostaa Gainomaxin palautusjuomia, jotka tulivatkin tarpeeseen. En muista milloin minulla olisi ollut treenin jälkeen yhtä heikko olo - niin no en varmaankaan muista, kun eipä tuota ole aikoihin tullut treenattua...

Olen suhtautunut aina varauksella palautusjuomiin. Varsinkin niiden makuun! Yllätyin kuitenkin positiivisesti vadelman makuisesta palautusjuomasta. Olihan se aivan mielettömän makeaa, mutta samalla myös ihanan kermaista ja maukasta. Ravintosisältö kuulostaa myös huikelta: 20 g proteiinia yhdessä juomassa!


Gainomax recovery: mustikka ja mansikka
Gainomaxin ravintosisältö (katso tarkemmin klikkaamalla)

Näin yhtenä yönä unta siitä, että olin ostamassa torilta taateleita. Myyjä esitteli minulle kolmenlaisia taateleita ja menin ihan hämilleni, kun lajikkeita oli niin monta! Päädyin kuitenkin vähäkalorisiin taateleihin, joissa oli vain 110 kaloria sadassa grammassa. Nämä taatelit olivat hassun valkoisia.

Tämän unen innoittamana päätin ostaa kuitenkin viikunoita, enkä taateleita!

Aurinkokuivattuja viikunoita (luomu)

Minulle tulee myös pari elämäntapamuutokseen liittyvää lehteä: Kunto Plus ja Kauneus & Terveys. Olen ollut erittäin tyytyväinen tuohon Kunto Plus lehteen. Ainakin nuo numerot jotka ovat minulle postiluukusta kolahtaneet ovat olleet täynnä asiaa ja hyödyllistä tietoa. Suosittelen lämpimästi tuon lehden tilaamista!

Tuo Kauneus & Terveys -lehti on ollut minulle jotenkin pettymys. En tiedä onko kohdelukijaryhmä erilainen kuin mitä minä edustan, mutta joka tapauksessa mielestäni lehdessä ei ole tarpeeksi mielenkiintoista tietoa. Pian varmaankin perun tuon tilauksen.




1 kommenttia:

  1. Moikka, sulla on tosi kiva blogi! Melkein samassa painossa mennään, harmi vaan että mulla näkyy enemmän kun oon niin tappi :D

    http://maidreambody.blogspot.com

    VastaaPoista